maanantai 22. kesäkuuta 2015

Raksalla pieniä puuhasteluja ja tontin kasvuston ihmettelyä

Kuten eilisessä postauksessa kerroinkin, vietimme juhannuspäivänä muutaman tunnin raksalla - mies askarteli tukimuurin ja sokkelivalujen parissa ja minä kannoin tontilla lojuvaa roskapuuta omaan kokkoomme;
Yllä olevassa kuvassa näkyy vasemmalla se tukimuuri, jota kävimme valamassa edellisenä viikonloppuna (alla olevassa kuvassa valumuotit vielä paikoillaan).
 Keskelle raksan pihaa on kaivettu iso kuoppa, jonka pohjalla voi polttaa puujätteen, mitä vanhasta verstaasta tulee melkoisesti... Parhaita, käyttökelpoisia paloja on haalittu seasta talteen polttopuiksi.

Kirjoitin aikaisemmin, kuinka toivoisimme pihamaalle syreeniä tuoksumaan alkukesän iltoihin, ja, kas kummaa, liiterin takana alkoi reilu viikko takaperin kukkimaan! :) Olen tuonut kukkia kotiinkin tuomaan kesän tuoksua sisälle.
Huomasin vain, että samaisen liiterin takana majaileva alppiruusu meinaa tukehtua syreenin alle, joten toivottavasti jo ensi keväänä pääsisin siirtämään alppiruusun paremmalle paikalle talon kulmalle... Tänä keväänä siirtoa ei kannattanut tehdä, kun talon ympärillä on käynyt melkoinen kaivuutyö.

Olen tehnyt tontilta muitakin löytöjä, mm. (tähän mennessä) neljä ruohosipulirypästä! Nyt ruohosipulin huomaa pitkäksi päässeet heinikon seasta, kun ruohosipuli kurkottaa kukallaan kovassa kilpailussa edelleen korkeimmalle. Kitkin isoimmat heinät ruohosipulien ympäriltä pois ja merkitsin ne, etteivät vahingossa joudu jalan - tai mikä pahempaa - kaivinkoneen alle. Ajatus olisi kaivaa niille uudet paikat aivan tontin kauimpaan nurkkaan, missä ei ole tiedossa kaivuutöitä, odottelemaan joskus kasvimaan kupeeseen pääsemistä. Nykyiseen pihaan en uskalla niitä tuoda, sillä tällä alueella on runsaasti kotiloita ja nykyinen pihamme - ja kasvimaani - on niiltä tähän asti säästynyt. *koputtelee puuta*
Lisäksi heinikon seasta nousi tällainen todella pitkä ja 'hoikkarunkoinen' kukkanen - tietääkö kukaan mikä kasvi mahtaa olla kyseessä? Todennäköisesti rikkakasvi, mutta kasvin lehdet eivät mielestäni näyttäneet rikkakasvin lehdille...
Lisäksi heinikosta löytyi todella iso lehtinen raparperi, jonka varret aion tällä viikolla käydä pistämässä poikki ja pilkkoa säilöön! :) ...Lehdet ovat muuten tuossa raparperissa niin valtavat, että kieltämättä alkoi houkuttamaan niiden käyttö betoniaskarteluissa... Puuttuu enää säkki hienobetonia ja aikaa askarteluun....

2 kommenttia:

  1. Hienosti teillä hommat etenee!:)
    Tuohosipulin kukkia voi ymmärtääkseni laittaa vaikka maljakkoon, luultavasti ne vain tykkäävät siitä. Minä laitoin yhden ruohosipulin kukkaistutusten sekaan. Toivottavasti se karkoittaa hajuillaan ötököitä!:)

    VastaaPoista
  2. Hei, tahti on edelleen rauhallinen raksailussa, mutta niinhän sen täytyykin olla näin lapsiperhe-elon keskellä! :) Silti raksalla tapahtuu ja sekä talon, että pihan ilme muuttuu lähes joka kerta siellä käydessä - rauhallisesta tahdista huolimatta on tunne, että kyllä se joskus siitä vielä valmistuukin.
    Omassa kukkapenkissäni täällä nykyisellä pihalla kasvaa ja kukkii kauniisti viime kesänä istuttamani ruohosipuli - kesti viime kesän sekä menneen talven, että ruohosipuli nousi siemenestä taimelle tänä keväänä, mutta oli odottamisen arvoinen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...