maanantai 9. toukokuuta 2016

Kotiseutumatkailua Pohjois-Savossa

Kevät ei ollut menneenä viikonloppuna aivan yhtä pitkällä Pohjois-Savossa, kuin täällä etelämmässä Mäntsälän seudulla. Piipahdin lasten kanssa mummolassa viettämässä äitienpäivää ja äitini 75v syntymäpäiväjuhlia hieman etukäteen, ja samalla nautimme ihanasta lämpimästä kevätsäästä pyörien lasten kanssa pihalla.
Kävin tutkimassa isäni kasvimaata ja puutarhaa, ja hain inspiraatiota omaankin pihaan. Isäni viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana rakkaudella laittama puutarha on mielestäni yksi kauneimmista, joissa olen käynyt.

Nyt sain vasta varhaisen kevään valokuvia, kun kasveihin alkaa lehdet ilmestymään, mutta alla olevista linkeistä pääset kurkistamaan samaa puutarhaa viime kesän valokuvista;

Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Isomman pojan puuhastellessa ukin kanssa, ja heidän lähdettyään kauan odotetulle onkiretkelle, lähdimme pienemmän pojan kanssa tutkimaan luontoa ja ihmettelemään kevään merkkejä. Sormet multaan ja kukat suuhun - ei iske allergiat ja heinänuhat! ;)
Isällänikin vielä edessä perunamaan kääntö ennen kevätkylvöä - kuokan kanssa, perinteiseen tapaan tietenkin! ;)

...Isääni kovasti muuten muistuttaa tuo elokuvastakin tuttu Mielensäpahoittaja; karvalakkinen vanhan kansan sisupussi, joka kylvää perunat maahan vaikka viimeisillä voimillaan. Mummoni, isäni äiti, oli samasta puusta veistetty; kahdeksankymppisenäkin yksin kuokan kanssa arkimekossaan kylvi perunat keväisin maahan ja könysi penkissä kesänmittaan kitkemässä. Apua ei pyytänyt, ja jos avuksi olisi mennyt, niin todennäköisesti olisi töissä kakkoseksi rautarouvalle jäänyt. Sydänkohtauskin kun eräänä yönä iski, käveli hän itse omin jaloin ambulanssiin - hänhän ei apua tarvinnut!

Ja pahasti näyttää, että samat geenit jatkavat voittokulkuaan...! :) Minä tosin olen aktiivisesti opetellut ottamaan apua vastaan, ja koetan muistaa, ettei kaikkea tarvitse yksin jaksaa. Apua en edelleenkään tosin kovin helpolla pyydä; raksallakin ärräpäät lentelee, kun voimieni tunnossa riehun, ja usein vaatii miehen rohkean väliintulon, että suostun antamaan periksi ja myöntämään, ettei prkl se kivi siirry minun omin voimin.... ;)

Mutta sillä sisulla on pärjätty, ja sen toivon myös molempiin poikiini periytyvän!
Oli ihanaa nähdä tuo pienen lapsen riemu, joka syntyi pienen pienistä asioista; koiran rapsuttamisesta, traktorin näkemisestä, kukkien poimimisesta, pellossa pyörimisestä, mummon rusinapullasta... Jälleen kerran muistuttelin itseäni, että osaisinpa minäkin ottaa ilon irti yhtä arkisista asioista, nauttia jokaisesta hetkestä, ottaen jokaisen päivän uutena seikkailuna.
Kävin kurkistelemassa isän pensasmustikkaviljelmää, ja laskeskelemassa paljonko tarvitsee varata omaan puutarhaan tilaa kuuden taimen ryhmälle. Melkein 1,5m saa jättää taimien välille tilaa, sillä isänikin oli istuttanut taimet aikoinaan mukana tulleiden ohjeiden mukaisesti, ja joutunut nyt pensaiden kasvettua siirtämään niitä kauemmaksi toisistaan.
Ihastelin myös isän tyrnipensaita, joita taitaa tontin rajalla kasvaa jo toistakymmentä. Lajikeitakin on useita, osa matalakasvuisia ja osa pitkän varren kasvattavia. Kuulemma tyrni kestää leikkaamista, joten rohkaisin isää kokeilemaan edes yhteen liian pitkäksi kasvaneeseen varteen lyhentämistä. Pitkistä varsista on hankalaa enää koettaa poimia satoa talteen ilman tikapuita...
Sain vinkin isältä helppohoitoiseen ja matalakasvuiseen lajikkeeseen; Terhi -tyrni! Eli syksyllä tätä lajiketta etsimään - tarkoitus olisi 4-6 taimea laittaa tontin rajalle kasvamaan.
Pojastani on tulossa kovaa vauhtia auto- ja traktorimies. Tai no, kaikki kiinnostaa, mikä pärisee! ;) Näin läheltä emme olleet vielä aiemmin traktoria tutkineetkaan, vaikka ihan maalla itsekin asumme. Vasta kun ukin sylissä pikkuinen kiipesi traktoriin istumaan ja ukki jyräytti koneen käynti, iski pieni pelästyminen - äidin sylistä ja turvallisen välimatkan päästä ihmeissään sitten katseltiin, kun ukki antoi pienen ajonäytöksen. ;) ...Pojat, kaiken ikäiset....
Leskenlehtien lisäksi ei pihalla vielä kukkineet muut kuin sinne istutetut orvokit. Äiti oli laittanut kuistille kauniit amppelit, ja löytyi orvokkeja monissa väreissä myös ruukuista ja kukkapenkistäkin.
Äiti sai myös veljeltäni kauniin äitienpäiväruusun istutettavaksi pihaan.
Ja sitten vielä kurkistus isäni ylpeydenaiheeseen; viherhuoneeseen. Ollessani yläasteikäinen rakensi isäni kotitaloomme lisäosan, jonne autotallin lisäksi valmistui kauan kotipuutarhurin haaveilema viherhuone. Kesät talvet huoneessa vihertää ja kukkii - nytkin kukkaloistoa toivat kiinanruusut, kaktus ja rönsykasvi, jonka nimeä en nyt häpeäkseni muista... :)
Kovasti jo odottelemme seuraavaa käyntiä ensi kuussa - minä kameran kanssa valmiina valokuvaamaan alkukesän kukkaset, isompi poika kakkuhaaveissa ja pienempi poika keräten rohkeutta uuteen traktoriajeluun! <3

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...