maanantai 14. marraskuuta 2016

Kyllä, joulun voi aloittaa jo marraskuussa tänä vuonna!

*Yhteistyössä Järvenpään Kukkatalon kanssa*


Jo muutaman viikon olen pyöritellyt mielessäni ajatuksia jouluisesta tunnelmasta, ja varsinkin joulukoristeista tunnelmanluojina. Pitkästä aikaa olen oikein kihissyt innosta päästä kaivamaan koristelaatikoitani varaston perukoilta, ja olenpa jopa sormet kipeinä tuunannut virkaten valosarjankin joulukuuseen.

Aika hyvin tällaiselle laiskalle sesonkisisustajalle! ;)


Tänä vuonna minulla onkin mukavana motivaattorina inspiroiva joulukampanja Järvenpään Kukkatalon kanssa; Järvenpään Kukkatalon oma blogi, Hernepensaskujanne, Mansikkatilan mailla ja Kukkala, sekä Villa Kotiranta, pääsevät koristelemaan Järvenpään Kukkatalon tiloihin joulukuuseen, sekä somistamaan kuusta ympäröivän tilan - jokainen aivan oman näköisekseen, omalla maullaan!

Niin jännittävää!!


Kampanjan aloitti tänään Järvenpään Kukkatalon oma blogi, ja ensi viikolla on vuorossa Villa Kotiranta! Jokainen blogi sai oman nimikkoviikkonsa - ja somistukset ovat esillä myymälässä noiden viikkojen ajan;

Tällä viikolla: Järvenpään Kukkatalo
Ensi viikolla: Villa Kotiranta
vk 48 Hernepensaskujanne
vk 49 Mansikkatilan mailla
vk 50 Kukkala

Somistuksiin kannattaa käydä tutustumassa paikan päällä myymälässä, ja osallistua samalla kilpailuun äänestämällä suosikkiasi somistuksista. Sekä myymälässä, että Järvenpään Kukkatalon Facebook -sivuilla äänensä antaneiden kesken arvotaan ihania palkintoja!

Vinkkinä muuten Järvenpään Kukkataloon tuleville, että aikaa kannattaa varata käynnille; sekä puutarhamyymälä, että kukkakauppa ja piensisustuspuoli ovat kaikki täynnä mitä ihanimpia löytöjä! Piensisustusosasto on näin joulusesonkiin jaoteltu houkuttelevin teemoin; 'Pure & Warm', 'Misty Lake' sekä 'Joulunaika' - olenkin jo löytänyt omat suosikkini. ;)

Palailen oman somistukseni tiimoilta aiheeseen paremmin ensi viikolla - ja olen muuten paikalla Järvenpään Kukkatalon myymälässä keskiviikkona 23.11. klo 17-19, joten voit tulla nykäisemään hihasta, niin voin kertoa enemmän vaikka niistä tuunaamistani somisteista! ;)


*********

Sain Järvenpään Kukkatalolta luvan julkaista valokuvia heidän tämän viikkoisesta somistuksestaan - värimaailmana on yksi Kukkatalon myymälässä esilläolevista joulun teemoista, 'Misty Lake'. Tähän värimaailmaan kuuluvat hopea, talven valkoinen, huurteisen sininen, farkunsininen ja eucalyptus - harmaan vihreä. Tämän teeman muita aihioita ovat mm. neulokset, huurretut oksat, valkoinen turkis, vaalea puu, havukasvit, luonnonoksat, amaryllis...

Alla olevat valokuvat on ottanut Riku Kylä. Lisää kauniita otoksia voi ihastella Järvenpään Kukkatalon blogissa.





1 kommentti:

  1. Mä olen tässä samantyyppistä postausta työstänyt, julkaisu jäi huomiseen. Vitsi, kyllä on ihanaa!<3 Ja nyt muuten vasta tajusin, että nuo porot roikkuu kuusessa.:))

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...