sunnuntai 22. tammikuuta 2017

DIY: Metallirasian nopea tuunaus

Keräilen kirpputoreilta vanhoja metallirasioita, ja vaikka useat löydöistä ovatkin täydellisiä juuri sellaisenaan - hieman kuluneina, ja jopa kolhuja saaneina - niin jotkut kaipaavat pientä tuunausta,
ennen kuin ne löytävät paikkansa kodistamme.


Hyvänä esimerkkinä tämä pienehkö teerasia, jonka löysin paikalliselta kirpputorilta muistaakseni palttiarallaa euron hintaan. Jonkun aikaa rasia oli käytössä sellaisenaan, mutta kun rasiaa katselin työpöydällä päivittäin, alkoi kiiltävä pinta kuvioineen ja Twinings -tekstit häiritä.


Kannen logo sellaisenaan taas oli vain hauska yksityiskohta rasiassa, jonka ehdottomasti halusin säilyttää.


Maalaustöihin en tämän purkin kanssa jaksanut rueta, vaikka mustaa spraymaalia aina kaapista löytyykin. Sen sijaan hain varastosta hartaudella vaalimani rullan liitutaulutarraa, jota olen kovin säästeliäästi käyttänyt, vaikka käyttökohteita tälle olisi kyllä jo löytynyt aiemminkin. Muutamia pienempiä palasia olen leikannut ja käyttänyt etiketteinä lasipurkkien kyljissä, mutta haaveilen vielä löytäväni jonkin isomman pinnan, johon voisin liitutaulun tästä tuunata.

Rulla on ~45cm leveä, joten tällaisen metallipurkin päällystämiseksi riitti yksi pitkä suikale tarraa. Liitutaulutarran nurjalla puolella on leikkaamista helpottava ruudukko, joten tässäkin menin sieltä missä aita on kovasti kenollaan, ja vapaalla kädellä leikkasin, ilman sen kummempia viivojen piirtelyjä tai mittailuja... :)


Sitten vain teipistä lyhyt määrä kerrallaan taustapaperia irti, ja huolellisesti kiinnitys purkin kylkeen. Kuplia saattaa jäädä, mutta kun hitaasti malttaa edetä, niin voin luvata kauniin, samettisen tasaisen pinnan!


Tämä purkki onkin nyt yksi suosikeistani, ja jatkaa samassa käytössä, kuin ennen tuunaustakin; pienehköön teepurkkiin kätkeytyvät pikkuiset riippulaput ja lahjakortit, joita ei koskaan voi olla liikaa varastossa! ;)



Mielestäni ehdottomasti parannus alkuperäiseen - vai mitä mieltä olet? ;)



6 kommenttia:

  1. Hieno tuunaus. Hyvä lopputulos. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Kivalta näyttää. Itse tuunaan metallirasioita hankaamalla pinnan pois, joko kokonaan metalliseksi tai sitten vain kuluneen näköiseksi. Työkaluna Kiinasta tilattu hellan ja kattiloiden puhdistukseen tarkoitettu väline

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava vinkki - täytyy ottaa myös kokeiluun! :) Varsinkin metallipurkit, joiden sivut eivät ole tasaiset, vaan 'aaltoilevat', ovat haastavia tuunattavia. Kuluneen näköiseksi harjaus kuulostaa todella hyvälle!

      Poista
  3. Aika jännää toi jännää "kontakti"muovia. Mä olen noissa päällys hommissa tosi nolo, en uskaltais kokeilla.
    Sinun purkistasi tuli tosi nätti ja tasainen pinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän itseäkin jännitti, varsinkin kun olin niin laiskalla tuulella, että oikaisin vaiheissa... :) Mutta helppoa työstää tuo liitutaulutarra - suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...