keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Verannan helmipaneelien väri valittu!

*Kaupallinen yhteistyö, Tikkurila


Lupailin jo eiliselle juttua verannan paneelien väristä, mutta eilen illalla oli vuoroni nukuttaa perheen pikkuherra - ja nukahdin sinne tuhisevan unikeon viereen itsekin. Eli se perinteinen tarina 'äidin omasta ajasta illalla lasten mentyä nukkumaan'... ;)

No mutta, noista hetkistä pitäisi muistaa nauttia, eikä kiirehtiä muihin puuhiin - lapset kasvavat niin hurjaa tahtia, ettei kohta enää äitiä kaivata viereen iltaisin köllöttelemään... Aika haikea ajatus itse asiassa...

Maanantaina jaoin valokuvia pohjamaalin ja paneloinnin saaneesta verannasta, joka nyt siis odottelee enää lattialaattoja, BoråsTapeter:in Falsterbo II Herba -tapettia ja viimeistä maalikerrosta lopullisella värisävyllä.

Laatat odottavat jo alakerrassa, tapettirullat saapuivat toukokuun loppupuolella ja maalitkin ovat vihdoin sävytyksessä, ja odottelemme niiden saapumista huomenna tai perjantaina!


Pitkin kevättä jahkailin tuon maalin sävyn kanssa, ja saimmekin lopulta valittua kolme suosikkisävyämme; Tikkurilan Tunne Väri -värikartasta kaksi vihreän sävyä - Kanaali ja Lido, sekä Tikkurilan valkoinen, joka on kauniin pehmeä valkoisen sävy.

Vertailimme sävyjä rautakaupasta haetun värikartan avulla, ja niiden pienien väritilkkujen perusteella olisin itse valinnut Lidon ja mies vihreämmän Kanaalin - toki Tikkurilan valkoinenkin oli molempien mielestä se paras 'ei väri'. ;)

Jottei valinta mennyt kädenväännöksi, otin yhteyttä Tikkurilaan ja tilasin näistä kolmesta väristä A4 -kokoiset näytteet.

Olipa valinta lopulta todella helppo, kun näimme värit suurempina pintoina!

Arvaatko jo, mihin sävyyn päädyimme?


Tikkurilan valkoiseen!

Tuo sävy tuntui isona näytteenä kaikkein rauhallisimmalle tuohon tilaan - koska maalattava pinta on normaalia korkeampi (1900mm) puolipaneeli, olisi vihreä sävy vaikuttanut mielestämme liikaa verannan valoisuuteen ja tilavuudentuntuun.

Ja tuo Lido -sävy, jonka poimin tuolta tapetin kuviosta, olisikin suurena pintana poikennut liikaa tapetin pääväreistä.

Tikkurilan valkoinen taas puolestaan on täydellisesti yhteensopiva tapetin pehmeän valkoisen sävyn kanssa!


Olen kovasti puntaroinut mielessäni, että harmittaako minua sitten kuitenkin lopulta jossain vaiheessa (liian) vaalean sävyn valinta, mutta ainahan voi maalata uudelleen! Eivät nämä nyt niin lopullisia ratkaisuja ole. :)

Ja toisaalta, kuten olen aiemminkin maininnut, aikaisemmissakin kodeissamme neutraalit sävyt ovat toimineet pohjana sisustukselle, joka muodostuu (vaihtuvista) värikkäistä yksityiskohdista - tekstiileistä, leikkokukista, kukkaruukuista, astiastoista tai vaikka valaisimista.

Tikkurilan valkoinen paneelin värisävynä, vaaleapohjainen tapetti vihreällä kuvioinnilla ja harmaa laattalattia antavat mielestäni enemmän mahdollisuuksia käyttää ja vaihtaa värejä tilassa tekstiileillä ja muilla piensisustuselementeillä.

Esimerkiksi haaveilen kirkkaan keltaisesta tai räväkän punaisesta keinutuolista verannalle! :)


Muiden huoneiden värien valinta tämän verannan sävyn rinnalla on ollut lastenleikkiä!

Valokuvasin viikonloppuna pohjamaalia pintaan saaneita makuuhuoneitamme, ja lupaankin loppuviikon aikana jakaa kuvia - ja huoneiden värimaailmoja - täällä blogissa. :)



Tsemppiä kaikille vielä viikon viimeisille työpäiville - minulla alkaakin huomisen jälkeen toinen pätkä kesälomaani, joten vähän vielä punnerrusta ennen lasten kanssa lomareissuun karkaamista!


Toivotaan, että Happoradiota lainaten Itä-Suomessa ei tuule, vaan hellettä riittäisi lomalaisille! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...