sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Raksalta kuulumisia; vanhempien nostalginen makuuhuone

Viimeisen viikon aikana olemme kovasti ahkeroineet raksalla pintojen parissa; ensin pohjamaalattiin ja paneloitiin veranta, sitten aloitettiin paneelikattojen pohjamaalaus isomman pojan huoneesta. Viikon mittaan ehtittiin pohjamaalata yhdessä ja välillä vuorotellen kaikki makuuhuoneiden, tupakeittiön ja verannan katot - ja nyt menneenä viikonloppuna paneelikatot saivat lopullisen maalin, eli ovat vihdoin valoja vaille valmiit!

Eilen vietin aamupäivän maalaten tupakeittiöön johtavan käytävän hirsipaneeliseiniä, tupakeittiön lyhyemmän seinän, sekä pienemmän pojan makuuhuoneen ja meidän vanhempien makuuhuoneen hirsipaneelit.

Huomaamatta katosi taas reilut neljä tuntia, mutta paljon sain tuossa ajassa kyllä aikaiseksikin! :)

Kurkistetaan tänään makuuhuoneiden kierroksen jatkuessa meidän aikuisten tulevaan kammariin - koetan vielä huomenna aamusta ehtiä ennen reissuun lähtöä laittaa jakoon myös kuvia niistä tupakeittiön ja käytävän maalatuista seinistä!

Olen jakanut nämä valokuvat kahden sarjoihin; samasta kohdasta otettu valokuva ensin ennen seinien maalaamista ja katossa kerros pohjamaalia, ja sitten toisena kuvana tila valmiilla katolla ja yhdellä kerroksella pohjamaalia hirsipaneeleissa. Muutos on melkoinen!

Maalaamattomat lankkulattiat ovat pääasiassa vielä piiloon peiteltyinä, mutta kuvia katsellessa siristele hieman silmiä, ja kuvittele vaaleanharmaaksi maalattu lattia. ;)


Tuohon ikkunan alle asennetaan vielä vesikiertoinen patteri, kuten muihinkin makuuhuoneisiin. Asennus alkaa olla vähitellen jo ajankohtainen, joten noiden ikkunaseinien maalaaminen oli tärkein tehtävä, jotta patterien takaosat olisivat jo valmiit asennuksen alkaessa.

Meidän makuuhuoneemme on huoneista pienin (talon vanha keittiö), sillä lapset tarvitsevat suurimmat tilat leikkeihinsä. Eikä tässä kodissa tarvitse enää mahduttaa työtilaa makuuhuoneeseen, kun alakertaan rakentuu ihan erillinen työhuone - joka onkin kaikista kotimme huoneista (lukuunottamatta tupakeittiötä) suurin.


Makuhuoneeseen olen mittaillut mahtuvan sänkymme tuohon ikkunan alle seinän viereen, sekä vanhan senkin sänkyä vastapäätä. Yläkuvassa näkyvän vanhan hormin tukiseinän vasemmalle puolelle mittailin mummoni vanhan Singer -ompelukoneen sijoittamista pieneksi työpöydäksi, jos jostain syystä haluan läppärin kanssa työskennellä illalla kammarissa - aina ei jaksa eristäytyä työhuoneeseen kuitenkaan.

Ikkunan alle on tulossa valkoinen ikkunalauta, jonka on tarkoitus myös toimia yöpöydän korvaavana laskutasona kirjalle, silmälaseille, kahvikupille... Minun nukkumapaikkani tulee olemaan seinän puolella, turvallisesti miehen selän takana - kyllä, asunnon remontti on vielä aivan kesken, mutta nukkumapaikkani olen jo valinnut ja miehelleni ilmoittanut, ilman veto-oikeutta - joten laskutasoa tarvitaan ikkunan alle.

Myöskin lukuvalo aiheutti hieman mietintää, sillä seinään en suoraan halua valaisinta kiinnittää. Mies ratkaisi ongelman asentamalla seinään sängyn yläpuolelle lähelle kattoa valaisinrasian. Minulla onkin nyt työn alla tuunattu vintage -valaisin, joka tulee roikkumaan himmeällä lampulla kattoon kiinnitetyn koukun kautta (matalalle) sängyn yläpuolelle.

....Ja jotta käytettävyys olisi erinomainen, asensi mies minulle kytkimen tuolle valaisinrasialle seinään sängyn viereen, aivan nukkumapaikkani kohdalle. Ihan(an) paras mies! <3


Tällä hetkellä näyttää melkein liian valkoiselle tuo huone omaankin makuun, mutta rakastan vaaleaa pohjaa, jonka päälle voi lähteä muodostamaan tunnelmallista - ja värikästä - sisustusta, jonka värimaailmaa on helppoa muuttaa tekstiileillä ja pienillä sisustuselementeillä, kuten julisteilla, kynttilöillä, värikkäillä kehyksillä, leikkokukilla, kukkaruukuilla....

Huoneessa on noiden valkoiseksi jäävien hirsipaneelien lisäksi kaksi kipsilevyseinää, jotka on nyt pohjamaalattu valkoisiksi, mutta joiden on tarkoitus olla (talon emännän maalausinspiraatioiden syttyessä) maalattavissa tarvittaessa/halutessa  aina uudelleen ja uudelleen.

Nyt alkuun nuo seinät saavat ihanan Nefriitin sävyn pintaan - väri, jonka löysin talvella ensin Tikkurilan Color Now 2017 -värikokoelmasta ja sitten uudelleen Turun Rakenna- ja Sisusta -messuilta.

Juuri sopivan rauhallinen, mutta vahva ja viileä sävy makuuhuoneeseen!


Nefriitti sopii lisäksi kauniisti oman lapsuudenkotini perintöaarteisiin - isovanhempieni gobeliiniin ja lapsuudenkotini valaisimeen - jotka on tarkoitus ottaa vihdoin käyttöön uuden kodin valmistuttua.

...Tämänkin valaisin tosin tarvitsee vielä pientä tuunaamista ja korjaamista ennen paikoilleen nostamista....


Maalit saapuivat kuluneella viikolla, myöskin tuo Nefriitti -sävy, ja ensi viikon kesäreissun jälkeen pääsen viimein maalaamaan kipsiseinät lopulliseen väriin!

En malta odottaa! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...