tiistai 15. joulukuuta 2015

DIY: Vanhoista ikkunanpokista teline joulukorteille

Eilisiltaiseen askarteluun meni aikaa korkeintaan kymmenisen minuuttia - ja rahaa kerrankin 0€, kun kaikki tarvikkeet löytyi jo kotoa - eli todellinen DIY -vinkki jokaiselle joulukorttien esillelaiton kanssa painivalle! :)

Olen aiempina vuosina riipustanut kortit esille olohuoneen ovenpieleen karmilistojen väliin, mutta viime vuonna mies jo murisi siihen malliin tuolle ei-listaystävälliselle viritelmälle, että päätin löytää uuden sijoituspaikan tämän vuoden korteille... ;)
Olen onnekas, sillä mitään tarvikkeita ei tällä kertaa tarvinnut lähteä ostamaan; raksalta löytyneestä vanhasta ikkunapokasta, viime talvena omenapuiden runkoja jyrsijöiltä suojanneesta kanaverkon palasesta sekä kourallisesta litteäpäisiä ruuveja, joita sattui autotallissa olemaan, syntyi teline meidän perheen joulukorteille.
Kanaverkkoon on helppoa kiinnittää kortit ilman erillisiä ripustimia, kuten vaikka pieniä pyykkipoikia, sillä kortit voi pujottaa kahdesta vastakkaisesta kulmasta kanaverkon sisään.
Näissä pokissa oli kolme ikkunaruutua, joten tilaa korteille on riittämiin.
Poikkipuille ripustin kaksi vanhaa, virkattua, pitsiliinaa, jotka ostin syksyllä kirpputorilta huimaan 2€/6kpl -hintaan!
Mietimme tovin ikkunalle sijoituspaikkaa, sillä tämä kehys on sen verran kookas mitoiltaan, että se olisi pitänyt kiinnittää käytön kannalta vähän turhan ylhäälle seinälle, jos olisimme yrittäneet saada sen pienimmälta pojaltamme ulottumattomiin.

Sopiva paikka löytyikin keittiöstä, ruokapöydän päädystä, missä se kauniisti sopiikin samaan sarjaan seinälle mieheni tekemien avohyllyjen kanssa.
Näihin pokiin mahtuu myös kauniisti pieniä jouluisia koristeitakin poikkipuille.
Ikkunapokat sointuvat harmaansävyineen hienosti myös pöydälle aiemmin tekemääni hyasinttiasetelmaan.
On muuten jo tämän joulun toinen kattaus hyasintteja - ensimmäiset ehtivät jo kukkia ja nuutua... :)


P.s. Nämäkin kuvat löytyvät jo Pinterestista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...