torstai 27. lokakuuta 2016

DIY: Kurpitsasta koristeet vaikka Halloween -juhlaan!


Otsikko on ehkä hieman harhaan johtava, sillä meillä kurpitsoja tänä syksynä tuunattu ihan omaksi iloksi - tässä ruuhkavuosissa säntäillessä ovat juhlien järjestämiset jääneet harmillisen vähiin, ja unille kaatuminen ysin uutisten jälkeen on parasta huvia ikinä! :)

Yleensä en erikseen ole koristellut kotia Halloween -teemalla, sillä olen ollut hieman hidas tarttumaan näihin uusiin sesonkijuhliin. Jouluun ja pääsiäiseen olen yleensä ehtinyt mukaan, mutta kaikki muut koristelua vaatineet juhlapyhät ovat jääneet auttamatta väliin.

Tänä syksynä kasvimaa tuotti ihania, pikkuisia - ja maukkaita - kurpitsoja enemmän kuin jaksoimme syödä! Nyt, kasvimaata talvikuntoon laittaessa, nappasin kaksi viimeistä kurpitsaa, joita ehkä yöhallatkin jo hieman riepotelleet, ja päätin uhrata ne koristeiksi.

...Koin toki hieman huonoa omatuntoa tuhlata ruokaa näin, mutta käsi sydämellä voin vannoa, että nämä olisivat kyllä jääneet jääkaappiin pyörimään ja lopulta päätyneet kompostiin, sillä ei vaan enää tässä vaiheessa sesonkia tahdo maistua...

Nopean Pinterest -kierroksen kautta löysin inspiraation, ja vaikka olin ajatellut jättää kurpitsat kauniin oransseiksi, niin intouduin kaivamaan askartelukaapista viime jouluisen Viva Decor -merkin Chalky Vintage Look -kalkkimaalin (jota myy mm. Sinelli, erittäin riittoisa 250ml purkki maksoi viime vuoden puolella ostaessani ~12€), sekä valkoisen spray -maalin (Tokmannilta, muistaakseni alle 4€/prk) - tuunasinpa pitkästä aikaa oikein kunnolla! :)

Maalattuina nuo kurpitsat sopivatkin kivasti keittiössämme jo olevaan talvisempaan tunnelmaan, kummituspuun ja lasisten tuikkuastioiden joukkoon.


**Vinkvink; Keräsin tuonne Villa Kotirannan Pinterest -sivustolle suosikkini löytämistäni ideoista - sieltä löytyvät nämä, ja monen monta muuta ihanaa DIY-ideaa!

Pesin molemmat kurpitsat hyvin, ja maalasin molemmat kahteen kertaan. Suojasin vihreät varret maalarinteipillä, sillä halusin säilyttää ne ennallaan.

Nyt jälkiviisaana totean, että kannattaa spraymaalilla tehdä pohjamaalaus ennen kalkkimaalin käyttöä, jolloin pinnasta tulee helpommin tasainen ja kalkkimaalikin kuivaa hieman nopeammin. Mutta kaikenkaikkiaan nämä kuivuivat todella nopeasti, eli viime metreilläkin ehdit hyvin tuunaamaan koristeet vielä Halloweenia varten. ;)


Maalatut kurpitsat voikin sitten makunsa mukaan joko jättää sellaisikseen, tai koristella haluamallaan tavalla. En lähtenyt näitä varten erikseen hankkimaan tarvikkeita - tarkoitus olikin tehdä nopeasti ja helpolla tämä askartelu - joten kaivelin tarvikekaappejani, ja sieltä se idea sitten löytyi;




Valkoinen kurpitsa sai 'kaulalleen' Sinellistä aiemmin ostetun mustan metalliketjun, joka toisaalta on ohuutensa puolesta todella herkkä yksityiskohta, mutta valkoisen rinnalla myös hieman halloween -tunnelmaan sopivan gootti. :) Tuossa valkoiseksi maalatussa kurpitsassa oli toisella kyljellä hieman röpelöistä pintaa, jonka olin ensin ajatellut kääntää piiloon, mutta maalauksen jälkeen tuo 'virhe' muuttuikin kauniiksi, pitsimäiseksi pinnaksi - joka korostuu entisestään tuon ketjun kanssa!


Violetinharmaa (värisävy Mauve) kurpitsa taasen kaipasi mielestäni valkoisia yksityiskohtia. Kaivoinkin kynsilakkarasian esiin, ja töpöttelin valkoisella kynsilakalla helminauhan kurpitsan pintaan.


Tuunasin vielä samaan sarjaan sopivaksi Halloween -kynttilänkin; leimasinkirjaimilla painelin vain rohkeasti markettikynttilän kylkeen teemaan sopivan tekstin! Olin ajatellut tekstin hieman tummempana, mutta leimasinmuste jää valkoisen kynttilän pintaan tällaisena harmaana. Näytti kyllä mielestäni kauniille näinkin. :)


Nostin kurpitsat ja kynttilän anopilta lahjaksi saamalle jalalliselle metallitarjottimelle, ja somistin vielä harmain höyhenin, ja LaFilia -sisustuskaupasta erääseen toiseen projektiin lainaamani Ib Laursen -merkin lasiastian - joka sai karahvimaisen ilmeen timanttivetimestä korkkinaan! :)

Pienellä vaivalla hauska pöytäkoriste Halloween -aterialle, tai vaikka sohvapöydälle - jos kotona ei ole tällaisia touhukkaita pikkukummituksia kuten meillä, jotka varmasti vierittävät kurpitsat sohvan alle ja polttavat näppinsä kynttilässä, ehkä jopa kulmakarvansakin...! ;)


Kerroin muuten tästä projektistani anopilleni hehkuttaen, että 'nyt keksin käytön niille viimeisillekin syksyn kurpitsoille!' Anoppi katseli minua pitkään ihmeissään. Olin itse aivan fiiliksissä tästä ideastani, ja varsinkin lopputuloksesta, ja hetken jo ehdin miettimään, että oliko tämä kurpitsojen maalaus kuitenkin siis ihan pöhkö idea - kunnes selvisi, että anoppini oli luullut minun maalanneen syksyn viimeiset KESÄkurpitsat! :D

..Olin niin monta kertaa tuskaillut tuota kesäkurpitsasadon määrää, että anoppini siis ajatteli minun edelleen kärsivän kesäkurpitsojen kanssa - ja arveli minun ryhtyneen hätäpäissäni niitäkin maalaamaan....! :)

...Kieltämättä ajatus sellaisesta reiden paksuisesta kesäkurpitsasta spraymaalattuna ja helmiin kiedottuna keskellä kaffepöytää naurattaa jo vähän minuakin.... ;)




6 kommenttia:

  1. Upeat kurpitsat! Mäkin käytin kalkkimaalia (tai sen tapaista) omiini, mutta jätin ne ihan sellaisiksi. Mukavasti tuovat tunnelmaa eteiseen, kun virittelin valot siihen tarjottimelle.:) http://mansikkatilanmailla.blogspot.fi/2016/10/halloween-kurpitsat-maalaamalla.html
    Nähdään pian!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IHANAT! <3 Ja se sun viime vuotinenkin oli ihan super hieno - ja takuulla työläs pienine yksityiskohtineen! Sä oot kyl niin taitava!

      Poista
  2. Ihan loistava idea!! Pinterest on niin mahtava idealähde tässäkin asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! :) ...Tullut noita joulujuttujakin jo etsittyä sieltä melkoisesti.... ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...